|
Olemme pieni kotikennel
Monninkylässä. Aloitimme koiraharrastuksen, kun lapsemme olivat
varttuneet ja meille jäi taas omaa aikaa. Pyrimme kasvattamaan
terveitä, hyväluonteisia ja rodulleen tyypillisiä koiria. Pennut ovat myytäessä
eläinlääkärin tarkistamia, sirutettuja ja ne ovat eläneet perheemme ihmisten ja
koirien kanssa samoissa tiloissa. Jos olet kiinnostunut hankkimaan meiltä
koiran, olet tervetullut tutustumaan kenneliimme ennen ostopäätöstä.
Ensimmäinen
chihuahuapentueemme syntyi marraskuussa 2008. Chihuja kasvatamme noudattaen
rotuyhdistyksen suosituksia.
Olemme saaneet hyviä
neuvoja chihukasvatuksesta kasvattajilta, jotka ovat pitkään kasvattaneet
chihuja. Haluammekin kiittää kaikkia meille neuvojaan auliisti jakaneita
henkilöitä, näistä mainittakoon Teija Poikolainen-Däuber, Riitta Vilkman, Marja
Kosonen, Mirja
Poimala ja Anitta Kauppila.
Kennelimme historiaa
Bichon frisé
Ensimmäiseksi hankimme
bichon frisé uroksen, Rokin, Sugerin kennelistä syksyllä 2002. Roki
ei viihtynyt yksinään kotona meidän ollessa työssä, ja hankimme
sille pian kaveriksi bichon frisé nartun, Lumin, samalta
kasvattajalta. Näiden koirien kanssa näyttelymaailma tuli meille
tutuksi ja siihen meidät opasti koiriemme kasvattaja Sanna Karhu ja
hänen miehensä Arto. Heidän kanssaan vietimme paljon aikaa
viikonloppuisin kunnostaen koiria näyttelyitä varten.
Marjo harrasti myös agilityä ja tokoa bichonéiden, varsinkin Rokin,
kanssa. Marjo toimi myös seuransa PORSKin hallituksessa pari vuotta,
mutta nämä harrastukset ovat joutuneet syrjään koiramäärän
kasvettua, koska aika ei riitä kaikkeen.
Ensimmäinen bichon frisé
pentueemme syntyi helmikuussa 2007. Meille syntyi kaikkiaan 5 bichon frisé
-pentuetta. Emme allekirjoittaneet enää vuonna 2011 uutta
sitoumuskasvattajasopimusta, koska olimme päättäneet keskittyä chihuahuoiden
kasvattamiseen.
Syksyllä 2011
Roki muutti eläkekotiin, onneksi löysimme sille hyvän kodin, koska
Rokista luopuminen oli meille raskas päätös.
Chihuahuat
Ensimmäinen chihuahua,
Speedy, hankittiin ZZmanin kennelistä keväällä 2005. Pian halusimme myös
chihuahuanartun; niitä oli tuohon aikaan vaikea saada Suomesta ja hankimme
ensimmäisen narttumme, Jaden, Venäjältä Vorolain Shou kennelistä syksyllä 2006.
Jade muutti uuteen kotiin kesällä 2011.
Tammikuussa 2007 saimme kuitenkin nartun myös Suomesta Crawford kennelistä;
Kirppu tuli meille sijoitukseen. Kesällä 2008 myös kolmivuotias Lorna tuli
meille sijoitukseen Crawford kennelistä. Lorna lähti meiltä helmikuussa 2011,
jouduimme luopumaan Lornasta, koska siitä ei ollut enää jalostusnartuksi
toistuvien kohtutulehdusten vuoksi.
Syksyllä 2008
chihukatraamme lisääntyi taas yhdellä nartulla; ostimme Ritan Latviasta Regina
Chernikovalta. Speedy muutti Hessun äidille Tampereelle ilahduttamaan
mummokerholaisia. Vuonna 2009 meille tuli vielä sijoitukseen Crawford-kennelistä
pk narttu Cindy ja samana vuonna ostimme Venäjältä aikuisen uroksen Balun, joka
oli meille jo entuudestaan tuttu koira.
Ensimmäinen
chihuahuapentueemme syntyi marraskuussa 2008.
Emä oli Kirppu, joka oli meillä sijoituksessa, mutta saimme silti luvan käyttää
sitä itse jalostukseen. Balu oli tuolloin sattumalta luonamme muutaman päivän
ajan, koska olimme luvanneet viedä sen Porvoon näyttelyyn. Näin meille tarjoutui
tilaisuus käyttää tuota mainiota hauskaluonteista urosta. Tuolloin meillä ei
ollut aavistustakaan siitä, että tulisimme myöhemmin ostamaan Balun itsellemme.
|